Skip to main content

Vaalikauden voittajia – mistä sosialidemokraattien ja vihreiden uudet äänestäjät ovat tulossa?

Vihreiden kannattajissa suuri vaihtuvuus, sosialidemokraattien kannatusnousu peräisin perussuomalaisilta. Molemmat epäröivien suosikkeja ennen vaalikevättä.

Suomen Kuvalehden helmikuun alkupuolen artikkelissa luodattiin puolueiden kannattajien siirtymiä verrattuna vuoden 2015 vaalitulokseen. Kyseessä oli laaja, lähes 11 000 vastaajan kokonaisotos loka-tammikuun ajalta, ja se toimii kenties yhtenä olennaisimpana palasena rakentaessa kuvaa tulevan vaalikevään kannatuksista sekä niiden potentiaalisista liikkeistä.

Klikkaamalla grafiikan oikean alakulman “A Flourish data visualisation” -tekstiä pääset laajempaan näkymään tutkimaan siirtymiä. Pyöristetty lähimpään tuhanteen.

Edellisenä lauantaina Databyro perkasi syitä kuluneen vaalikauden isoimpien kannatuslaskujen takana. Kävi ilmi, että keskustan sekä perussuomalaisten kannattajat ovat siirtyneet erityisesti epävarmoihin, joita otannan keruuhetkellä talven aikana oli vielä satoja tuhansia enemmän kuin vaaleissa 2015.

Käsillä olevassa tekstissä käännetään huomio kuluvan vaalikauden tähänastisiin kannatusvoittajiin, erityisesti vihreisiin ja sosialidemokraattiseen puolueeseen. Molempien puolueiden kannatus on kuluvan vaalikauden aikana noussut noin viidellä prosenttiyksiköllä. Kannatusnousujen lähempi tarkastelu kuitenkin paljastaa, että niiden syyt löytyvät eri tahoilta.

Sosialidemokraatit katkaisemassa kahden vuosikymmenen kannatuslaskun – taustalla kannatusvirta perussuomalaisista, horisontissa huolia

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kannatus on muiden Euroopan sosiaalidemokraattien tapaan taantunut 1900-luvun loppupuoliskolta suurestikin. Esimerkiksi Yleisradion vuodesta 1994 keräämien mielipidemittausten mukaan kotimainen lasku vajaasta 35 prosentista vuoden 2015 vaalien 17 prosenttiin on ollut jokseenkin suoraviivainen – siis kuluvaan vaalikauteen asti.

Kuten Databyron edellisessä, vaalikauden kannatuslaskijoita analysoivassa tekstissä jo sivumainintana huomattiin, kuluvalla vaalikaudella Sdp:n kannatus pyrähti jyrkkään nousuun heti hallituskauden ensimmäisenä syksynä. Nousu liittyi kiinteästi perussuomalaisten kannattajakatoon, jonka pääteltiin ainakin osaksi valuneen sosialidemokraateille hallituskauden kipeiden päätösten myötä.

Sdp:n kannatuksen 25-vuotinen trendi
Sdp:n kannatuskehitys vuodesta 1994. Kuva: Yleisradio

Suomen Kuvalehden esittämät kannatussiirtymät tarjoavat saman suuntaisen mutta tarkemman katsauksen kannatusnousun lähteisiin. Taloustutkimuksen useaan kyselyyn perustuvan arvion mukaan Sdp olisi talveen mennessä korottamassa raakaa äänimääräänsä noin 75 tuhannella äänestäjällä, vajaasta puolesta miljoonasta hieman yli 550 tuhanteen.

Sosialidemokraattien nousu mittauksissa onkin myös arvioitujen kannatussiirtymien mukaan peräisin lähes hätkähdyttävät suurelta osin perussuomalaisista. Nettotuloksena peräti 60 000 PS:n äänestäjää oli talveen mennessä vaihtanut Sdp:hen. Siis sosialidemokraattien kannatusnoususta jopa 80 prosenttia voidaan yhdistää äänestäjien saapumiseen perussuomalaisista.

Sitä vastoin nettoliike sosialidemokraateista vielä äänestään epävarmoihin on suuntaunut marginaalisesti poispäin keskustavasemmistosta hallituskauden aikana. Äänestään epävarmoja tosin oli otannan keruuhetkellä talven aikana 300 000 enemmän kuin vaaleissa 2015, mihin nähden talven tilanne noin nollassa nettosiirtyjässä voi hyvinkin vielä kääntyä positiiviseksi vaalikevään kuluessa.

Vaalikaudella koetun kannatusnousun vastineeksi Sdp:llä voi kuitenkin katsoa olevan kauaskantoisempia ongelmia kannatuspotentiaalinsa suhteen. Kansallinen Yleisradio on vuoden alusta lähtien koostanut mittaustensa julkaisun yhteydessä kunkin puolueen kannattajien ikäjakaumaa kokonaiskannatusten ohella.

Tammikuun ja helmikuun mittausten perusteella sosialidemokraattien äänestäjistä vain reilu kymmenen prosenttia olisi alle 35-vuotiaita, mikä on selkeästi pienin osuus keskisuurien ja suurien puolueiden osalta. Se vastaa hieman alle 10 % kokonaiskannatusta alle 35-vuotiaiden keskuudessa, eikä lupaile kovin ruusuista tulevaisuutta.

Otoskoon pilkkoutuessa ensin puoluekohtaisiin kannatuksiin ja sen jälkeen ikäryhmiin päädytään tosin niin pieniin vastaajamääriin, että varatuksetonta painoarvoa ikäryhmän tulokselle ei kannata absoluuttisena totuutena antaa. Ilmiön suunta on kuitenkin jokseenkin selvä ja käy yhteen julkisen keskustelun narratiivin kanssa Sdp:stä puolueena, joka ei toistaiseksi ole onnistunut houkuttelemaan nuoria äänestäjiä.

Vihreiden kannatuslisäyksen tausta jo talvella vahvasti epävarmoissa äänestäjissä

Vihreä liitto lähti vaalikauteen kahdeksan ja puolen prosentin kannatuksella. Nousujohteinen vaalikauden ensimmäinen puolikas huipentui vuoden 2017 kesään, kun puolue Ville Niinistön johdolla käväisi useissa mittauksissa jopa yli 17 prosentin kannatuslukemissa.

Kannatus on sittemmin heikentynyt ja tasaantunut nykyiseen noin 13–14 prosenttiin, mikä tosin edelleen oikeuttaisi vaalikauden suurimman kannatusnousijan titteliin yhdessä Sdp:n kanssa.

Varsinkin vaalikauden alun jälkeen on gallupeista ollut havaittavissa selkeä trendi vihreiden sekä sosialidemokraattien kannatusten samanaikaisesta liikkeestä. Lähes säännönmukaisesti toisen kannatusnousu on merkinnyt toisen kannatuslaskua aina viimeisimpiin mittauksiin asti, kuten alla kuvasta voi havainnoida. Mittausten perusteella kyseisten kahden puolueen voi siis olettaa kilpailevan ainakin osittain samoista äänestäjistä.

Vihreiden ja Sdp:n kannatuskehitys vaalikaudella
Vihreiden ja Sdp:n kannatuskehitys kuluvalla vaalikaudella, klikkaamalla pääset tarkastelemaan kaikkia mittauksia.

Sekä Sdp että vihreät ovat kuitenkin nostaneet kannatustaan vaalikaudella. Jos puolueet kilpailisivat vain ja ainoastaan samoista äänestäjistä, sen ei tulisi olla mahdollista. Kuten edellä esitettiin, sosialidemokraattien kannatusnousu selittyykin pitkälti perussuomalaisten paluumuutolla, vaikka Sdp:n ja vihreiden kannatuslukemat näyttävätkin korreloivan vahvasti vaalikauden loppupuolella.

Vihreän puolueen viiden prosenttiyksikön kokonaiskannatusnousu on Suomen Kuvalehden aineiston perusteella peräisin ennen kaikkea nukkuvista ja äänistään epävarmoista, kokoomuksesta sekä hieman yllättäen keskustapuolueesta. Vihreät ovat jo ennen vaalikevättä siis onnistuneet houkuttelemaan enemmän epävarmoja kuin se on niille menettänyt, vaikka epävarmoja äänestään oli kyselyhetkellä satoja tuhansia enemmän kuin vaalikauden alkaessa. Se lupaa hyvää vaalikeväälle.

Puolueen kannattajia parhaiten määritteleekin juuri heidän liikkuvuutensa. Vihreiden on esimerkiksi vuoden 2011 eduskuntavaalitutkimuksen perusteella tutkittu olevan muita puolueita liikkuvampia äänestäjiä (s. 198), minkä lisäksi yleinen mielipide on perinteisesti ollut suhteellisen samoilla linjoilla analyyseissään.

Suomen Kuvalehden aineiston perusteella kokonaisliikkuvuueden volyymi vihreistä pois ja vihreisiin on niin ikään kannatukseen nähden runsasta, kuten yllä siteeratuista tutkimuksista voisi olettaa. Jopa viidennes vihreiden vuoden 2015 äänestäjistä olisi siirtynyt epävarmoihin, mutta toisaalta epävarmoista on saatu muutama kymmenen tuhatta ääntä lähtijöitä enemmän. Aiemmin epävarmojen siirtyminen vihreisiin selittää puolueen nettokannatusnoususta noin kolmanneksen.

Kannattajien vaihtuvuus vaaleissa 2011
Kuva: Vaalitutkimus 2011, 198

Siinä missä vaalikauden toisen nousijan Sdp:n voi katsoa painivan pidemmän aikajänteen kannatusongelmien kanssa, vihreissä nuorten äänestäjien osuus on aiemman Yleisradion koonnin mukaan reilusti muita puolueita edellä. Sen mukaan vihreiden alkuvuoden mittausten kannattajista yli 40 prosenttia on alle 35-vuotiaita.

Moinen osuus vastaa lähes 25 prosentin kannatusta kaikkien alle 35-vuotiaiden keskuudessa: vihreät olisivat kyseisessä kohortissa Suomen suosituin puolue ennen toisena tulevaa kokoomusta.

Julkisessa keskustelussa kuitenkin liikuu sitkeästi käsitys, että nuoruudessa vihreitä äänestävät siirtyvät vanhetessaan muiden puolueiden kannattajiksi. Suuri äänestäjien vaihtuvuus vaaleista toiseen voisi tähän viitata, samoin kuin jatkuvasti suuri nuorten osuus äänestäjistössä vaihtuvuudesta huolimatta. Laadukasta pitkittäisanalyysiä, jossa tutkittaisiin saman äänestäjäryhmän käyttäytymistä vuodesta ja vaaleista toiseen, ei kuitenkaan ole käsillä käsityksen vahvistamiseksi.


Parhaillaan lukemassasi sekä Databyron edellisessä tekstissä on käsitelty puolueiden kannattajasiirtymiä vaalikaudella 2015-2019. On erityisen hyvä muistaa niiden perustuvan talvella, loka-tammikuussa kerättyyn laajaan Taloustutkimuksen otantaan. Näin viimeistään helmi-maaliskuun kannatuskehitys ei siihen enää sisälly. Esimerkiksi perussuomalaisten alkukevään kannatusnousu mielipidemittauksissa tuskin näkyy ainakaan kokonaisuudessaan siirtymien kuvailussa.

Lähes puolet äänestäjistä päättää lopullisen ehdokkaansa vasta vaalikevään aikana. Se voi tarkoittaa vielä reilusta nukkuvien osuudesta siirtymistä jonkin puolueen äänestäjäksi tai suoraan yhden puolueen kelkasta hyppäämistä toisen puolueen kelkkaan.

Vaalikauden tähänastiset voittajat – Sdp ja vihreät – ovat toistaiseksi ammentaneet kannatusnousunsa kovin eriävistä paikoista. Nähtäväksi jää, kuinka moni epävarma loppujen lopuksi päätyy tähän asti eniten epävarmoja keränneisiin vihreisiin ja kuinka moni lopulta valitsee sosialidemokraatit. Perussuomalaisten tuore reipas kannatusnousu vailla yksiselitteisiä häviäjiä kielii kenties siitä, että osa epävarmoista on hetkittäin päätöksensä tehnyt.

Mikä tahansa kannatustilanteen ympäriheitto ei toki ole järin todennäköinen. Tulevatkin liikkumiset noudattanevat poikkeuksellisten tapahtumien puutteessa vaalikaudella nähtyjä trendejä. Isossa kuvassa suhteelliset siirtymäosuudet säilynevät suunnilleen samanlaisina, vaikka muutoksia toki tuleekin toisille puolueille enemmän kuin toisille.

Vaalikauden häviäjiä – mihin katosivat keskustan ja perussuomalaisten äänestäjät?

Keskustalaiset ovat jäämässä sankoin joukoin kotiin, perussuomalaisten kannatus sulanut nukkuviin ja Sdp:hen. Mutta entä vielä ennen vaaleja heräävien merkitys?

Suomen Kuvalehti julkaisi helmikuun puolivälissä Taloustutkimuksen gallupien pohjalta äänestäjien arvioituja kannatussiirtymiä puolueiden välillä. Otantakoko on neljä Taloustutkimuksen mittausta, lähes 11 000 vastaajaa. Kuitenkin on syytä mainita tulosten olevan – totta kai – suuntaa antavia, erityisesti kun edellisistä äänestysvalinnoista on parhaimmillaan vuosia. Silti tulokset ehdottomasti antavat vahvaa osviittaa äänestäjien liikkeistä.

Klikkaamalla grafiikan oikean alakulman “A Flourish data visualisation” -tekstiä pääset laajempaan näkymään tutkimaan siirtymiä. Pyöristetty lähimpään tuhanteen.

Puoluekohtaiset liikkuvuudet olivat oikeastaan viimeinen keskeinen palanen rakentaessa tulevien vaalien puoluekannatusten koostumuksia. Nyt on jälleen helpompi analysoida viime hetken muutoksia.

Suomen Kuvalehden artikkelissa esitetty data viittaa erityisesti neljään rinnakkaiseen ilmiöön Suomen puoluekentällä vaalikauden mittaisten kannatusmuutosten selittäjänä. Toisaalta laskupuolella keskustan hiipuminen ja perussuomalaisten madaltunut kannatus, toisaalta noususta huolimatta vihreiden äänestäjien iso vaihtuvuus sekä puoluekentän vasemmalle puoliskolle asettuvien puolueiden kannatusnousu.

Käsillä olevassa tekstissä käsitellään ilmiöistä kahta ensimmäistä hieman lähemmin, siis kannatustaan laskeneita keskustaa sekä perussuomalaisia. Sen lisäksi huomiotta ei voi jättää SK:n visualisoinnissa vaaleja 2015 isompaa nukkuvien ja epävarmojen äänestäjien määrää sekä heidän liikkeitään.

Keskustan äänestäjät epävarmoja, konkareita jättämässä eduskunnan

Kenties merkittävin muutos vuoden 2015 vaaleihin on pääministeripuolue keskustan tasainen, käytännössä koko vaalikauden kestänyt kannatuslasku vaali-illan reilusta 21 prosentista nykyiseen kannatuskeskiarvoon, reiluun viiteentoista prosenttiin. Mielipidemittauksista ei ole ollut luettavissa selvempää korrelaatiota keskustan ja muiden puolueiden kannatuskäyrien suunnassa: yksikään puolue ei merkittävästi ole mittauksissa hyötynyt kun keskusta on heikentynyt.

Tätä taustaa vasten Suomen Kuvalehden artikkelissa esitetyt arvioidut kannatussiirtymät ilmentävät kuvaa, jossa keskustan kannattajia onkin juuri kaikonnut enimmäkseen takavasemmalle nukkuvien puolueeseen sekä epävarmoihin. Trendi on itse asiassa jopa hätkähdyttävän selkeä: keskustapuolueen ennakoidusta 170 000 menettämästä nettoäänestä yli 100 000 – lähes 60 prosenttia – selittyisi kokonaisliikkeellä otantahetken nukkuviin ja epävarmoihin.

Muiden puolueiden kannatajaksi vaihtaneiden ennustetut osuudet jäävät parhaimmillaankin vain 22 000 Sdp:n äänestäjäksi nettosiirtyjään – vajaaseen 13 prosenttiin keskustan kaikista arvioiduista lähtijöistä.

Artikkelissa mainitaan yllä kuvatun nukkuviin siirtymisen tapahtuvan erityisesti keskustan vahvoilla alueilla, Itä- ja Pohjois-Suomessa, mikä lienee sukupolvenvaihdoksen kanssa ja kaupungistumista vastaan jo ennestään taistelevalle puolueelle erityisen huolestuttavaa.

Databyron laskelmien mukaan esimerkiksi jo muutaman prosenttiyksikön ylimääräinen kannatuslasku Savo-Karjalan, Lapin sekä Oulun vaalipiireissä toisi keskimääräistä ennustettua paikkamäärää yhdellä tai kahdella alaspäin. Toki kyseinen ydinalueiden kannatuslasku on jo mukana mittausten kansallisessa kannatuslaskussa, mutta noin havainnollistavan esimerkin vuoksi.

Paikkatappio ydinalueiden heikentymisellä
Esimerkinomainen kaavio vähillä simulointikerroilla.

Oman lisähuolensa keskustalle aiheuttaa myös edessä oleva eräänlainen taitekohta ehdokkaiden vaihtuvuudessa, joka jättää ison lommon viime vaalien henkilökohtaiseen äänimäärään.

Merkillepantavimpia pois vaaleista jääviä keskustalaisia ovat esimerkiksi Oulun vaalipiirissä Tapani Tölli (9 369 ääntä), Keski-Suomessa Mauri Pekkarinen (9 170), Savo-Karjalassa Seppo Kääriäinen (7 006), Pirkanmaalla Mikko Alatalo (6 759), Hämeessä Sirkka-Liisa Anttila (5 200) sekä Satakunnassa Kauko Juhantalo (4 627) ja Timo Kalli (4 215).

Useamman konkarin lähteminen tuhansine äänineen tarkoittanee epävarmuutta piirikohtaisiin ehdokasasetteluihin ja henkilökohtaisiin kannatuksiin kansallisen puoluekannatuksen laskun lisäksi. Sitä tuttua ja varmaa ehdokasta ei välttämättä enää ole äänestettäväksi.

Käsillä oleva data ei keskustapuolueen kannattajasiirtymien suhteen kuitenkaan ole yksimielinen. Suomen Kuvalehden artikkelin grafiikasta poiketen Helsingin Sanomat viittaa tuoreen helmikuun mittauksensa leipätekstissä, että keskustapuolueen kannattajia olisi tuoreesti vuotanut kerätyn tausta-aineiston mukaan perussuomalaisiin. Myös Maaseudun Tulevaisuuden toteuttaman mielipidekyselyn mukaan keskusta olisi menettämässä tärkeää maanviljelijöistä koostuvaa kannattajakuntaansa muista puolueista eniten perussuomalaisiin verrattuna vuoden 2015 vaaleihin.

Suomen Kuvalehden artikkelissa esitetyt siirtymät eivät merkittävää liikettä keskustasta perussuomalaisiin anna olettaa, mikä lienee ymmärrettävää otannan rajoittuessa myöhäisimmilläänkin tammikuun loppupuolelle. Helsingin Sanomien havaitsema siirtymä siis koskisi erityisesti tuoretta perussuomalaisten kannatusnousua.

Historiallista taustaa keskustan ja perussuomalaisten kannatusten väliselle yhteneväisyydelle on jonkin verran. Vuoden 2011 vaaleissa osatekijänä, joskaan ei poikkeuksellisen suurena sellaisena, perussuomalaisten kannatusnousussa toimivat vaalitutkimuksen perusteella keskustalta siirtyneet kannattajat. Perussuomalaisten kannatus vahvistui erityisesti keskustan perinteisesti vahvoilla kannatusalueilla (s. 195-198). Toki Jussi Halla-ahon vuodesta 2017 luotsaama perussuomalaiset ovat poliittiselta profiililtaan jokseenkin erilaisia kuin Timo Soinin perussuomalaiset vuonna 2011.

Myös perussuomalaisten aiemmat äänestäjät epäröivät – osa Sdp:n riveihin

Perussuomalaiset lähtivät lopulta myrskyisäksi osoittautuneeseen vaalikauteen vajaan 18 % prosentin eduskuntavaalikannatuksella – päätyen hallitusneuvotteluiden jälkeen keskustan ja kokoomuksen hallituskumppaniksi. Jo saman vuoden syksynä perussuomalaisten kannatus kuitenkin lähti voimakkaaseen laskuun, tasaantuen 10 prosentin kannatukseen marraskuuhun mennessä.

Perussuomalaisten ja Sdp:n kannatuskehitys
Perussuomalaisten ja Sdp:n puoluekannatusten kehitykset vaalikaudella 2015-2019. Klikkaamalla pääset tarkastelemaan kaikkia vaalikauden mielipidemittauksia.

Mielipidemittauksista pystyi jo tuolloin päättelemään suhteellisen luotettavasti, että ainakin osa perussuomalaisten laskusta johti Sdp:n kannatusnousuun: samaan aikaan PS:n jyrkän laskun aikana sosialidemokraattien kannatus nousi voimakkaasti viidentoista prosentin aallonpohjasta reiluun kahteenkymmeneen prosenttiin.

Syitä siirtymälle on kuluneiden vuosien aikana pääsääntöisesti löydetty pakolaiskriisistä sekä hallituksen talouspoliittisista uudistuksista vuoden 2015 syksyllä. Näistä tosin jälkimmäinen teema kärjistyi vasta aikaisintaan syystalvella – turvapaikanhakijoita sen sijaan saapui poikkeuksellisen paljon jo elo-syyskuusta lähtien, jolloin perussuomalaisten isomman kannatuslaskun voidaan katsoa alkaneen.

Suomen Kuvalehden artikkelissa esitetty arvio kannattajasiirtymistä tukee osaltaan mittausten perusteella laajasti arveltua teoriaa perussuomalaisten kannatuksen vuotamisesta erityisesti sosialidemokraatteihin. Perussuomalaisten menetettäväksi ennakoidusta 225 000 nettoäänestä 60 000 eli reilu neljännes olisi karkaamassa Sdp:n riveihin.

Merkittävämpi trendi perussuomalaisten kannatuslaskun selittäjänä on kuitenkin vuoden 2015 äänestäjien siirtyminen nukkuviksi tai kantaansa vielä epäröiviksi äänestäjiksi. Yllä mainitusta 225 000 menetetyksi ennustetusta nettoäänestä reilu 120 000 koostuisi nettomuutoksesta nukkuviin ja kannastaan epävarmoihin, siis hieman yli 50 prosenttia.

Vuoden 2011 vaaleissa – joissa perussuomalaisten kannatus muuttui tulevien vaalien tapaan merkittävästi edellisistä – puolue onnistui aiemmin siteeratun vaalitutkimuksen mukaan kanavoimaan itselleen merkittäviä kannattajamääriä juuri aiemmin nukkuneista äänestäjistä (s. 197-198). Mitä oletettavimmin sama ilmiö toimii toisinkin päin: nukkuvista perussuomalaisten äänestäjäksi siirtynyt lienee todennäköisesti alttiimpi liukumaan takaisin nukkuvaksi verrattuna säännöllisempiin ja uskollisempiin äänestäjiin.

Perussuomalaisten tuore alkukevään kannatusnousu, joka Suomen Kuvalehden aineistossa näkyy keräysajankohdan vuoksi vain osittain, voi hyvin liittyä kannastaan epävarmojen paluuseen perussuomalaisten riveihin.

Oman lisämausteensa vaalikauden tulosten tulkintaan perussuomalaisten osalta tuo sen puoluekokouksen tapahtumat kesältä 2017. Tuolloin noin puolet perussuomalaisten eduskuntaryhmästä loikkasi muodostaen sinisen puolueen ja pelastaen hallituksen enemmistön. Perussuomalaiset verrannevat tulevan kevään vaalitulosta erityisesti vuoden 2017 jälkeiseen edustajien määrään ja kannatukseen – eivät niinkään vuoden 2015 vaalitulokseen.

Nukkuvia ja epäröiviä on tosiaan jaossa: SK:n koostamien kannattajasiirtymien mukaan kannastaan epävarmoja nukkuvia äänestäjiä oli vielä talvella kokonaista 300 000 enemmän kuin vuoden 2015 vaaleissa. Näin radikaalia äänestysaktiivisuuden heikentymistä tuskin tullaan näkemään, joten on olennaista pohtia myös kyseisen kohortin olemusta sekä käyttäytymistä. Varsinkin näin vaalien kynnyksellä.

Epätietoiset, nukkuvat, äänensä panttaajat

Äänestysprosentti eduskuntavaaleissa on viimeisten parin vuosikymmenen aikana pysynyt jokseenkin tasaisena. Vuosituhannen alusta lähtien ollaan melko tarkasti osuttu 70 % äänestysaktiivisuuteen lukuun ottamatta vuoden 2007 eduskuntavaalien parin prosenttiyksikön notkahdusta.

Erityisesti truismina kohdellun poliittisen polarisaation aikakaudella lopullisen äänestysaktiivisuuden on vaikea kuvitella laskevan merkittävästi. Siksi lienee suhteellisen turvallista olettaa, että epävarmoja äänestäjiä on vielä ennen vaaleja jaossa jopa satoja tuhansia.

Puoluevalinnan ajankohtaa on tutkittu eduskuntavaalitutkimuksien yhteydessä säännöllisesti. Esimerkiksi vuoden 2015 tutkimuksessa kyselyaineiston perusteella arvioidaan, että kaikista äänestäjistä noin puolet teki äänestyspäätöksensä vasta varsinaisena vaalikeväänä sekä eduskuntavaaleissa vuonna 2011 että 2015. Samoin noin joka toinen harkitsi jossain vaiheessa jonkin toisen puolueen äänestämistä lopullisen valintansa sijaan (s. 346-348).

Äänestyspäätöksen muotoutumista vasten onkin enemmän kuin oletettavaa, että suuri osa nyt vielä talvella epäröivistä päätyy lopulta puolueen tai toisen kelkkaan vaalipäivään mennessä. Perussuomalaisten tuore nopeahko kannatusnousu voi olla tämän ilmentymä.

Viime kuukausien aikana suhteellisen reippaassa nousujohteessa olleet perussuomalaiset lienevät siis vahva kandidaatti viime hetken herääjille, sillä liikettä perussuomalaisten sekä epätietoisten välillä on vaalikaudella ollut reilusti. Toinen jännitymomentti ovat totta kai keskustasta epävarmoihin siirtyneet lukuisat äänestäjät. Kääntyykö vielä päätöstään panttaavien suunta lopulta takaisin keskustapuolueeseen, etenkin sen ydinalueilla, jotta puolue ei romahda itsenäisyyden ajan heikoimpaan vaalitulokseen?


Suurimmat puoluekohtaiset kannatuslaskut ovat ravistelleet kuluvalla vaalikaudella pääministeripuolue keskustaa sekä kesällä 2017 jakautuneita perussuomalaisia. Ylivoimaisesti tärkeimmässä roolissa molempien kannatuslaskun takana on toiminut vuoden 2015 äänestäjien epävarmuus kannattaa samaa puoluetta uudestaan myös ensi vaaleissa.

Olennaista loppukevään kannatusmuutoksille lieneekin suorien puolueiden välisten suoran siirtymisten ohella vielä epävarmojen äänestäjien liike. Heitä on jaossa paljon, ja rajanylitys keskustan ja perussuomalaisten nyt epävarmoilla äänestäjillä lienee helpompaa takaisinpäin kuin muihin puolueisiin.

Suomen puoluekenttä pirstaloituu – hallituskoalitioilla laajenemispaineita

Kotimaisella puoluekentällä on yhä enemmän keskisuuria puolueita yhä pienemmillä kannatuseroilla. Se johtanee hallituspohjien laajenemiseen ja vaikeampiin hallitusneuvotteluihin. Onnistuuko moinen poliittisen polarisaation aikakaudella?

Juha Sipilä
Kuva: Petteri Paalasmaa

Torstaiaamuna Suomessa herättiin tuoreeseen Yleisradion julkaisemaan ja Taloustutkimuksen keräämään puoluekannatusmittaukseen, jossa nähtiin poikkeuksellisen paljon muutoksia vain kuukauden takaiseen verrattuna. Kokoomuksen virhemarginaalin ylittävää kannatuslaskua on puitu ankarasti, samoin mittauskeskiarvossakin selkeästi näkyvää perussuomalaisten useamman gallupin ajan jatkunutta nousua.

Muutamassa mittausta käsitelleessä kommentissa huomattiin, että Suomen puoluekenttä on huomattavasti tasoittunut ja pirstaloitunut pidemmällä aikavälillä. Kenties juuri kokoomuksen samanaikainen kannatuslasku sekä perussuomalaisten jatkuva nousu herättivät huomaamaan, että puoluejärjestelmä ja puolueiden keskinäinen dynamiikka on kovin eri tasolla kuin vielä esimerkiksi neljä vuotta sitten. Puhumattakaan perussuomalaisten nousua edeltäneestä tilanteesta. Käsillä oleva tilastotieto tukee näkemystä tilanteen tiukentumisesta.

Puoluekenttä Euroopan monimuotoisimpia

Vähintään viimeiset parikymmentä vuotta on koko Euroopan laajuinen trendi ollut kiihtyvä vaaleihin osallistuvien vakiintuneiden puolueiden lisääntyminen ja niiden kannatusten tasoittuminen. Itse asiassa Suomi on ollut etujoukoissa, mitä tulee niin kutsuttujen efektiivisten puolueiden määrään. Käsitteessä karkeasti useampien puolueiden tasaisempi äänijakauma johtaa suurempaan lukuun.

hollantilaistuminen
Puoluejärjestelmän “tasaisuus”, efektiivisten puolueiden määrä

Epävirallisen nimensä trendi on saanut Hollannilta, jossa Suomen tapaan kymmenen ja kahdenkymmenen kannatusprosentin paikkeilla kärkkyy kuusi puoluetta. Hollannissa efektiivisten puolueiden määrää ajaa ylös erityisesti uusien pienehköjen puolueiden synty, mikä kenties nostaa vertauslukua liiaksi.

Suomeen ei taas voida katsoa syntyneen merkittäviä uusia puolueita reilulla ääniosuudella viimeisinä vaalikausina, mutta Databyron laskujen mukaan Suomen luku on aiempien vuosien nousun lisäksi viimeisen päivityksen jälkeen kivunnut päälle seitsemän. Nousu selittyykin pitkälti sillä, että hallituskauden aikana Suomessa on liikuttu kohti tasaisempaa puoleryhmitelmää, jossa selkeän muutaman kärkipuolueen erottaminen joukosta käy yhä hankalammaksi.

Vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Suomessa vaikuttivat totutut kolme suurta puoluetta vaihtelevassa järjestyksessä: SDP, keskusta sekä kokoomus, joiden kaikkien kannatus vaihteli 20 prosentin molemmin puolin. Kaula seuraaviin oli selkeästi havaittavissa.

Vuosikymmenen kääntyessä 2010-luvulle kannatuksensa kolmen perinteisen suuren joukkoon korottivat perussuomalaiset Timo Soinin johdolla, mikä osaltaan nakersi myös kolmen suuren kannatuksia alaspäin totutusta kahdestakymmenestä prosentista. Puoluekenttä siis tasoittui.

Saman tasoittumiskehityksen jatko on havaittavissa myös kuluvalla vaalikaudella. Kaksien edellisten vaalien neljän suuren puolueen malli on kuluvan vaalikauden mittaan hajonnut vihreiden kannatuksen noustua, keskustan laskettua ja perussuomalaisten pyrkiessä säilymään keskikokoisena puolueena. Selkeän ja muista erottuvan kärkipuoluekatraan tunnistaminen on yhä vaikeampaa. Etenkin jos vaalikaudella havaittu trendi säilyy vaaleihin asti, ovat edessä häilyvät hallitusneuvottelut hahmotettavissa heiman eri lähtökohdista.

Tasaantumisen tuloksena keskimäärin laajempia hallituskoalitioita

Kannatuksen jakautessa useammalle ja tasaväkisemmälle puolueelle enemmistöhallituksen muodostaminen vaatii keskimäärin useamman puolueen tuen. Kompromisseja hallituksen politiikassa vaaditaan enemmän, mikäli enemmistön muodostamiseen vaaditaan vaikkapa neljä tai viisi puoluetta kolmen sijaan. Samalla hallituksen politiikan pohja väistämättä laajentuu: se ei todennäköisesti voi olla yhtä puristisesti tiettyä poliittista suuntausta, kun puolueita tarvitaan mukaan aiempaa enemmän.

Yllä kuvattu kehitys ei välttämättä ole lainkaan huono asia. Vain muutaman puolueen muodostamien hallitusten politiikka saattaa vaalikaudesta toiseen heitellä rajustikin, etenkin jos pääpuolueita on vain kaksi tai kolme, kuten esimerkiksi Iso-Britanniassa. Useamman puolueen hallitusyhteistyöhön mukaan joutuminen ankkuroi kausienvälistä politiikkaa keskemmälle sekä ennustettavammaksi, mikä toki saattaa turhauttaa laidemmalla olevia.

Päättäväiset ja rohkeasti politiikkaa yhteen suuntaan vievät päätökset vastaavasti vähenisivät hallituspuolueiden lisääntyessä, sillä eriäviä poliittisia kantoja olisi otettava laajemmin huomioon. Kompromissitehtailun ja maltillisen politiikan voi nähdä tietystä näkökulmasta haittapuolena, kun kovin raflaavia vallitsevaan tilanteeseen syntyy harvemmin.

Kysymys siitä, onnistuuko keskimääräisesti laajempien hallitusten kasaaminen kovinkin polarisoiduksi väitetyssä ilmapiirissä, lienee eräs ratkaisevimmista tekijöistä vaalien jälkeen hallitusta kasattaessa.

Enemmän tuoleja pöydässä, mutta kuka istuisi viereen

Gallupjohdossa viihtyvä sosialidemokraattinen puolue on viimeisten kuukausien aikana joutunut takana kärkkyvän kokoomuksen haastoyritysten kohteeksi, eikä ylilyönneiltäkään ole vältytty erityisesti nuorisosiiven kampanjoiden osalta. Vaalikamppailun yhteydessä kahden pääpuolueen välille on muodostumassa railo, jonka paikkaaminen hallitusyhteistyötä varten lienee työn ja tuskan takana. Etenkin kun todennäköisintä hallituskoalitiota on kaavailtu juuri SDP:n ja kokoomuksen ympärille rakentuvaksi, voi edessä olla ongelmia tasoittuneessa tilanteessa.

kannatuskeskiarvo
Kuluvan vaalikauden kannatusmuutokset

Toinen käsinkosketeltava ideologinen jakolinja löytyy perussuomalaisten sekä vihervasemmistoon identifioituvien puolueiden väliltä. Osapuolet tuskin samaan hallitukseen mahtuisivat, mihin eivät toki ole pakotettujakaan. Jäljelle jäävät vaihtoehdot tekevät kannatustaan reilusti hallituksessa menettäneen keskustan roolin mielenkiintoiseksi.

Jos keskusta jättäytyy suosiolla oppositioon vuoden 2011 tapaan eikä kokoomuksen ja SDP:n yhteistyötä saada neuvotteluissa toimimaan, on Suomessa edessä erityisen kiharaiset hallitusneuvottelut useamman puolueen kesken. Poliittisen kentän pirstaloitumisella lienee hintansa, kuten Ruotsi aiemmin sai syksyllä havaita.

Katse länteen – mitä voimme oppia?

Väistämättä on myös luotava katsaus länsinaapuriin, jossa samanlainen puolueiden eroja tasaava kehityskulku johti viime syksynä ennennäkemättömään poliittiseen umpikujaan. Kompromissien teko on länsinaapurin ideologisesti blokkiutuneessa politiikassa ollut perinteisesti vaikeaa, mistä todisteena tälläkin kertaa oli esittää ennätyspitkät neljän kuukauden hallitusneuvottelut.

Lopulta hutera poliittiset jakolinjat ylittänyt hallituskompromissi syntyi, joskin viritelmän pidempiaikainen kestävyys on jo nyt asetettu kyseenalaiseksi.

Merkittävänä erona Suomen ja Ruotsin välillä voidaan kuitenkin havaita, että Suomesta on löydettävissä pitkät perinteet konsensuspäätöksenteolle, jossa yhteistyötä ollaan valmiita tekemään yli ideologisten rajojen. Perinne kompromissien teossa viittaisi siihen, että esimerkiksi Ruotsin kaltaista poliittista umpikujaa tuskin pääsisi syntymään edes hallituspohjan vaatiessa laajennusta.


Suomen puoluekenttä on 2000-luvun toisella vuosikymmenellä ollut murroksen edessä. Kolmen suuren puolueen hegemonia on tasoittunut useaksi keskisuureksi puolueeksi. Saman kehityksen jatkuessa myös tulevat hallitusneuvottelut todennäköisesti vaativat uudenlaista venymistä. Nähtäväksi jää, ovatko puolueet siihen valmiita truismina toistellun poliittisen polarisaation aikakaudella.